Etusivu>Ajankohtaista>Uimahallihanke>Kaupunginhallitus käsittelee: talouden kehitys tammi-elokuussa, uimahalli-hanke ja kaupungintalon peruskorjauksen tarveselvitys
  • Palvelut
  • Hakemisto
  • A
  • B
  • E
  • F
  • H
  • I
  • J
  • K
  • L
  • M
  • N
  • O
  • P
  • R
  • S
  • T
  • U
  • V
  • W
  • V
  • Y
  • Ä
Ajankohtaista
Ajankohtaista

Kaupunginhallitus käsittelee: talouden kehitys tammi-elokuussa, uimahalli-hanke ja kaupungintalon peruskorjauksen tarveselvitys

4.10.2017 10:19

Osavuosikatsaus 1.1.-31.8.2017

Rovaniemen kaupungin talous on kuluvana vuonna kehittymässä ennakoitua suotuisammin. Koko vuoden tulosennuste on silti jäämässä kaksi miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Aiempi tulosennuste oli -4,9 miljoonaa euroa. Hyvän valtakunnallisen talouskehityksen ansiosta verotuloja on kertymässä selvästi talousarviota enemmän. Valtionosuuksien lasku on jäämässä arvioitua pienemmäksi.

Kaupunginhallitus käsittelee 9.10. kaupungin toista osavuosikatsausta (1.1.-31.8.), jonka mukaan tilikauden tulos oli elokuun lopussa -3,8 miljoonaa euroa. Kilpailukykysopimus on vaikuttanut kaupungin verokertymään, joka on kasvanut vain 0,5 prosenttia. Valtionosuudet ovat vähentyneet kolme prosenttia edellisvuodesta.

Erikoissairaanhoito ja työllisyyden hoito muodostavat riskin kaupungin menopuolelle, tuloissa riskinä on kaupunginhallituksen alaisten myyntituottojen toteutuminen maankäyttösopimuksissa ja tonttikaupoissa.

Mahdollisesti toteutuvat riskit voidaan kuitenkin kattaa muista menoista ja sairaanhoitopiiriltä todennäköisesti saatavista palautuksista.

Kaupunkikonserniin kuuluvat merkittävät yhtiöt ja yhteisöt arvioivat taloutensa etenevän suunnitelman mukaisesti.

Rovaniemen uuden uimahallin hankesuunnittelu

Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen esittää 9.10. kokoontuvalle kaupunginhallitukselle uuden uimahallin hankesuunnittelun käynnistämistä. Kaupunginhallitus käsitteli asiaa 30.1.2017, mutta palautti sen uudelleen valmisteluun.

Kaupunginjohtaja esittää, että kiinteistöosakeyhtiö Lappi Areenalle myönnetään uimahallin suunnittelua varten 200 000 euron määräraha.

Uimahallihanke on suunniteltu nyt toteutettavaksi mm. siten, että Lappi Areena -yhtiö laatisi hankesuunnitelman ja valtuusto päättäisi erikseen halli-investoinnista. Hankesuunnitelman tuloksia voitaisiin hyödyntää eri paikkavaihtoehtoja tarkastellessa.

Hankkeen yhteydessä selvitettäisiin mm. Ounasvaaran alueen ja Urheiluopiston paikoitus- ja liikennejärjestelyt sekä varmistettaisiin, että liikuntapaikka olisi kaikille käyttäjäryhmille esteettömästi saavutettavissa. Hankkeen aikana selvitettäisiin myös millaisia säästöjä ja synergiaetuja liikuntakiinteistöjen keskittäminen toisi.

Tavoitteena olisi varmistaa, että kaupunkikonsernissa vältetään päällekkäiset uimahalli-investoinnit. Kaupungin uimahalliolosuhteet on saatava nykyaikaiselle tasolle.

Kaupunginjohtaja esittää lisäksi, että hankkeelle nimetään ohjausryhmä ja tehtäväkohtaiset työryhmät. Hankesuunnittelu käynnistettäisiin välittömästi.

Kaupunginvaltuusto päätti 7.11.2016 (vuoden 2017 talousarvio ja -suunnitelma vuosille 2018-2019), että konserniin kuuluva kiinteistöosakeyhtiö käynnistää ja laatii kaupunginhallituksen päättämällä suunnittelurahalla hankesuunnitelman Ounasvaaralle urheiluopiston yhteyteen rakennettavasta uimahallista. Suunnittelun lähtökohtana on vapaa-ajanlautakunnan päätös uimahallin toteutuksesta ja tarveselvityksestä.

Kaupungintalon peruskorjauksen tarveselvitys käsittelyssä

Rovaniemen kaupunginhallitus käsittelee 9.10. myös kaupungintalon peruskorjauksen tarveselvitystä. Tarveselvitys tarvitaan ennen varsinaista hankesuunnittelua.

Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen esittää, että hallitus hyväksyy kaupungintalon tarveselvityksen ja tarveselvitystyöryhmän esityksen, jonka mukaisesti Tilaliikelaitoksen investointeihin varataan vuosille 2017-2018 määräraha kaupungintalon peruskorjauksen hankesuunnitelman toteuttamiseksi. Kun hankesuunnitelma saadaan valmiiksi, investointihanke on tavoitteena viedä kaupungin investointiohjelmaan vuosille 2019-2021.

Tarveselvityksessä tuodaan esille mm. että, peruskorjattuun kaupungintaloon voitaisiin keskittää kaupunkikonsernin toimintaa, mikä toisi säästöjä ja synergiaetuja.

Rovaniemen kaupungintalo on valmistunut vuonna 1988 ja sen on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Alvar Aalto. Pääsuunnittelijana toimi Elissa Aalto. Kaupungintalossa on kellarin lisäksi kolme kerrosta ja huoneistoala on 11 451 m2. Rakennukseen ei ole aiemmin tehty laajempaa peruskorjausta. Rakennuksessa on ilmennyt sisäilmaongelmia.

9.10. kokouksen esityslista löytyy täältä.

Lisätietoja:

kaupunginjohtaja Esko Lotvonen, esko.lotvonen(at)rovaniemi.fi, p. 0400 231 096