HARRASTETUEN HAKU ON PÄÄTTYNYT VUODELTA 2017!


AVUSTUSJAKOPERUSTEET

Harrastetuet ovat haettavina 28.2.2017 klo 16.00 mennessä. Harrastetukia ovat oikeutettuja hakemaan ensisijaisesti hakuvuonna 13-17-vuotta täyttävät Rovaniemellä kirjoilla olevat nuoret sekä nuorten toimintaryhmät. Toissijaisesti harrastetukia voivat hakea 18-20-vuotta täyttävät Rovaniemellä kirjoilla olevat nuoret. Samaan harrastukseen (yksityiset hakijat ja ryhmät) saadut tuet muilta kaupungin hallintokunnilta ei oikeuta tuen saamiseen. Mikäli hakijoita on määrärahaan verrattuna enemmän, poistetaan edellisillä hakukierroksilla tukea saaneet ja loput arvotaan.

Yksityisille henkilöille haettavina ovat 50 euron suuruiset tuet. Harrastustoimintaa järjestäville nuorten toimintaryhmille voidaan myöntää harrastetukea maksimissaan 100 euroa/ryhmä.

Tukea myönnetään mm. harrastukseen liittyviin kursseihin, kurssimatkoihin sekä materiaalihankintoihin eli kaikkeen harrastukseen liittyvään toimintaan.

Harrastetuki myönnetään etukäteen ja maksetaan toimitettuja kuluvan vuoden kuitteja/tositteita vastaan. Mikäli kuitti on edelliseltä vuodelta ja siitä näkyy selvästi, että osa kuluista jyvittyy kuluvalle vuodelle (esim. lisenssimaksut), niin kuluvan vuoden osuus lasketaan harrastuskuluiksi. Päätöksen yhteydessä toimitetaan ohjeistus, miten kuitit ja tositteet tulee toimittaa nuorisohallitukselle.

Harrastetuki tulee hakea ensisijaisesti alla olevalla sähköisellä lomakkeella. Mikäli hakijalla ei ole mahdollista käyttää sähköistä hakulomaketta, niin palvelupiste Osviitasta saa paperisia lomakkeita.

Täytä lomake huolellisesti ja paina "Lähetä" -nappia ja lomakkeen tiedot lähetetään järjestelmään. Lomakkeen sisällöstä lähetetään vahvistussähköposti lomakkeella ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen.

Lisätiedot: Anne Luiro, 0400 139 019, etunimi.sukunimi@rovaniemi.fi