Etusivu>Ajankohtaista>Tapahtumakalenteri>Emma Salokoski & Ilmiliekki Quartet
  • Palvelut
  • Hakemisto
  • A
  • B
  • E
  • F
  • H
  • I
  • J
  • K
  • L
  • M
  • N
  • O
  • P
  • R
  • S
  • T
  • U
  • V
  • W
  • V
  • Y
  • Ä
Ajankohtaista

Emma Salokoski & Ilmiliekki Quartet

ilmiliekki-7450-02.jpg

Emma Salokoski & Ilmiliekki Quartet Korundi-salin lavalla ti 16.4. klo 19.00.

Emma Salokoski ja Ilmiliekki Quartet julkaisivat ensimmäisen yhteislevynsä ”Vi sålde våra hemman” vuonna 2009. Albumilla versioitiin enimmäkseen ruotsalaisia kansanlauluja pohjoismaisella jazz-otteella. Lämpimän vastaanoton saanut teos keräsi mm. Soundin arvostelusta täydet viisi tähteä. Nyt yhtyeen jäsenet ovat säveltäneet uutta musiikkia suomenruotsalaisiin ja ruotsalaisiin runoihin. Uusi albumi kantaa nimeä ”Ligger du fortfarande i sängen!”. Julkaisun myötä viisikkoa nähdään jälleen myös keikkalavoilla.

Emma-palkittu, erittäin monipuolinen tulkitsija Emma Salokoski on esiintynyt maamme eturivin muusikoiden kanssa niin sinfoniaorkesterin solistina kuin rock-festivaalien päälavoilla. Häneltä on ilmestynyt laskentatavasta riippuen tusinan verran levytyksiä niin soolona kuin eri kokoonpanojen jäsenenä. Teosto-palkittu Ilmiliekki Quartet on yhtyeen alkutaipaleelta lähtien nauttinut kansainvälistä arvostusta. Kokoonpanon muodostavat Tuomo Prättälä (piano), Verneri Pohjola (puhallinsoittimet), Olavi Louhivuori (rummut) sekä Antti Lötjönen (basso).

www.youtube.com/emmasalokoskijailmiliekkiquartet

Kesto 75 min, ei väliaikaa.

Liput:
30€ peruslippu
28€ eläkeläiset, työttömät, opiskelijat, lapset alle 16v.

16.4.2019 19:00–20:15
Korundi
Lapinkävijäntie 4
96100 Rovaniemi

http://www.korundi.fi
30€/28€Osta liput